Perintä tuskin katoaa vuoteen 2035 mennessä. Perintäyhtiön rooli voi kuitenkin muuttua merkittävästi. Tulevaisuudessa ratkaisevaa ei ehkä ole se, kuka hoitaa yksittäisen perintätoimeksiannon tehokkaimmin, vaan kuka auttaa asiakastaan hallitsemaan koko saatavaketjua paremmin.

Muutos on jo käynnissä. Kiinnostavaa on, mihin nykyiset kehityskulut voivat johtaa seuraavan 5-10 vuoden aikana: miten tieto liikkuu, milloin ongelmiin puututaan ja mistä ihminen vastaa, kun järjestelmät hoitavat yhä enemmän tehtäviä.

Tulevaisuutta ei voi lukea valmiista käsikirjoituksesta. Nykyhetken muutoksista voi kuitenkin hahmottaa vaihtoehtoisia kehityssuuntia. Itse näen erityisen kiinnostavan yhteyden paremman tiedon, digitaalisen viestinnän ja koko saatavaketjun kehittämisen välillä.

Muutos alkaa ennen eräpäivää 

Saatavienhallinta ei ala vasta siitä hetkestä, kun lasku siirtyy perintään. Collectian suomalainen palvelukokonaisuus kattaa jo laskutuksen, maksumuistutusten ja perinnän palveluita. Kyse ei siis ole siitä, että laskutus tulisi osaksi alan toimintaa vasta tulevaisuudessa.

Seuraava kehitysaskel voi olla näiden vaiheiden nykyistä tiiviimpi yhteys. Kun laskun tiedot, maksusuoritukset ja asiakkaan yhteydenotot muodostavat johdonmukaisen kokonaisuuden, voidaan paremmin erottaa toisistaan esimerkiksi puuttuva laskuviite, epäselvä toimitus ja varsinainen maksuvaikeus.

Tällöin perintäkumppanin arvo ei synny vain erääntyneiden saatavien kotiuttamisesta. Se voi syntyä myös siitä, että toistuva ongelma tunnistetaan jo laskutuksessa ja sama virhe vältetään seuraavalla kerralla. Yrityksen näkökulmasta tavoite on selkeä: vähemmän turhaa työtä ja paremmin ennakoitava kassavirta.

Parempi tieto voi siirtää painopistettä ennakointiin 

Suomen positiivinen luottotietorekisteri otettiin käyttöön vuonna 2024 tukemaan luottokelpoisuuden arviointia. Huhtikuusta 2026 lähtien rekisterin tietoja on voitu hyödyntää erillisellä tietoluvalla myös myönnettäessä elinkeinotoiminnan luottoja luonnollisille henkilöille, kuten toiminimiyrittäjille.

Rajat on silti tärkeää ymmärtää. Rekisteri ei ole avoin asiakasrekisteri perintäyhtiöille tai kaikille laskulla myyville yrityksille. Tietojen luovuttamista ja käyttöä rajaavat laki ja käyttötarkoitus. Kyse ei myöskään ole yleisestä yritysluottorekisteristä: esimerkiksi osakeyhtiöiden omat luotot eivät kuulu sen tietosisältöön.

Pidän tätä merkkinä siitä, että luotonhallinnassa voidaan pyrkiä aiempaa parempaan kokonaiskuvaan jo ennen luoton myöntämistä. Se ei poista maksuvaikeuksia eikä oikeuta keräämään kaikkea mahdollista tietoa. Tulevaisuuden osaamista on myös tunnistaa, mitä tietoa saa käyttää, mihin tarkoitukseen ja millaisin rajoituksin.

Digitaalinen postilaatikko on enemmän kuin uusi jakelukanava 

Ruotsissa Skatteverket lähettää verotiliin liittyviä maksuvaatimuksia digitaaliseen postilaatikkoon. Jos vastaanottajalla ei ole digitaalista postilaatikkoa, vaatimus toimitetaan tavallisena kirjeenä. Kyse on veroviranomaisen käytännöstä, ei sellaisenaan kaikkia yksityisiä perintätoimeksiantoja koskevasta mallista.

Myös Suomessa kuluttajaperinnän maksuvaatimus voidaan jo toimittaa sähköisesti laissa säädetyin edellytyksin. KKV:n ohjeessa mahdollisiksi kanaviksi mainitaan esimerkiksi pankin e-lasku, sähköposti ja sähköinen postilaatikko. Lähtökohtana on erikseen annettu kirjallinen tai sähköinen suostumus sekä pysyvä toimittamistapa.

Siksi tulevaisuuden kysymys ei ole vain se, tuleeko sähköinen perintäviestintä mahdolliseksi Suomessa. Kiinnostavampaa on, miten siitä tulee nykyistä toimivampi, turvallisempi ja saavutettavampi osa kokonaisuutta.

Samaan aikaan myös viranomaisviestintä muuttuu. Suomessa viranomaisposti on 14.4.2026 alkaen ensisijaisesti digitaalista täysi-ikäisille, jotka asioivat viranomaisten kanssa sähköisesti. Paperipostiin voi kuitenkin palata, eivätkä sähköisiä palveluja käyttämättömät siirry automaattisesti digipostiin. Tämä uudistus ei itsessään muuta yksityisen kuluttajaperinnän suostumussääntöjä.

Tanskassa muutos näkyy myös laskutuksen rakenteissa 

Tanska tarjoaa toisen konkreettisen esimerkin. Syyskuussa 2026 julkaistut uudet vaatimukset ohjaavat rekisteröityjen kirjanpitojärjestelmien käyttäjiä verkkolaskutukseen. Vuonna 2027 järjestelmien tarjoajien on tunnistettava asiakasyritykset MitID:n avulla ja käynnistettävä automaattinen liittyminen verkkolaskutukseen, ellei yritys kieltäydy siitä. Tämä ei tarkoita kaikkien paperilaskujen kieltämistä.

Myös perinteinen kirjejakelu on muuttunut: PostNord lopetti tavallisten kirjeiden jakelun Tanskassa vuoden 2026 alussa, mutta dao jatkaa jakelua. Paperiposti ei siis kadonnut maasta.

Perinnän tulevaisuuden kannalta kiinnostavaa ei ole vain paperin väheneminen. Verkkolaskussa tieto siirtyy rakenteisena järjestelmästä toiseen sen sijaan, että vastaanottaja käsittelisi laskun tietoja manuaalisesti. Silloin myös laskutuksen ja myöhemmän maksujen seurannan yhteyttä voidaan kehittää.

Näen tässä laajemman mahdollisuuden: tulevaisuuden saatavienhallinnassa kehitetään koko tiedonkulkua, ei vain vaihdeta kirjekuorta sähköpostiin.

Nopeampi tieto ei vielä tarkoita parempaa palvelua 

Digitaalisiin kanaviin voi liittyä tietoa viestin toimittamisesta ja avaamisesta. Esimerkiksi Suomi.fi-viestien rajapinnasta viranomainen voi selvittää sähköisen viestin lukutilan. Vastaavien tietojen saatavuus riippuu kuitenkin palvelusta, eikä niitä voi olettaa syntyvän kaikissa kanavissa.

Lukukuittaus ei kerro, ymmärsikö vastaanottaja asian tai pystyykö hän maksamaan. Siksi en rakentaisi prosessia pelkän avaamistiedon varaan. Parempi kysymys on, auttaako viesti asiakasta ymmärtämään tilanteensa ja löytämään oikean seuraavan askeleen.

Myös ajantasainen saldo ja alkuperäinen maksuvaatimus on erotettava toisistaan. Sähköisen maksuvaatimuksen pitää olla tallennettavissa ja toisinnettavissa muuttumattomana. Ajantasainen asiointinäkymä voi täydentää sitä, mutta sen ei pidä korvata alkuperäisen viestin säilymistä.

Pidän tärkeänä myös sitä, ettei tehokkuutta arvioida vain lähetysten hinnalla tai määrällä. Mukaan pitäisi ottaa turhat yhteydenotot, asiakkaan asioinnin helppous, resurssien käyttö ja mahdollisuus saada apua myös silloin, kun digitaalinen asiointi ei onnistu.

Tekoäly muuttaa työnjakoa, mutta vastuu ei katoa 

Collectialla tekoälyavusteisia työkaluja käytetään jo luotonhallinnan tukena. Suomen sivustolla kuvataan muun muassa malleja, jotka auttavat arvioimaan maksutodennäköisyyttä ja tukevat tapausten käsittelyä. Samalla korostetaan ihmisen tekemää arviointia ja valvontaa osana prosessia.

Vuoteen 2035 mennessä tekoäly voisi auttaa nykyistä laajemmin esimerkiksi kokoamaan tapaustietoja, tunnistamaan selvitystä vaativia poikkeamia ja valmistelemaan asiantuntijan työtä. Tämä ei tarkoita, että jokainen maksuvaikeus ratkeaisi automaatiolla tai että asiakkaan kokonaistilanne olisi pääteltävissä yhdestä mallista.

Sääntelyssäkin käyttötarkoitus merkitsee. EU:n tekoälyasetuksen suuririskisten käyttötarkoitusten luettelossa mainitaan luonnollisten henkilöiden luottokelpoisuuden arviointi ja luottopisteytys. Tästä ei seuraa, että jokainen perinnän automaatio kuuluisi samaan luokkaan.

Myös ihmisen roolin on oltava todellinen. Tietosuojavaltuutetun ohjeen mukaan näennäinen ihmisosallisuus ei muuta päätöstä ihmisen tekemäksi: henkilön on voitava tosiasiallisesti vaikuttaa lopputulokseen.

Olennainen kysymys ei siis ole vain se, mitä tekoäly pystyy tekemään. On myös kysyttävä, mitä sen tehtäväksi annetaan, miten virheet havaitaan ja kuka kantaa vastuun. Uskon, että juridinen osaaminen, harkinta ja kyky kohdata ihminen ovat tärkeitä myös pitkälle automatisoidussa ympäristössä.

Lue lisää siitä, miten kuvaamme tekoälyn käyttöä Collectialla.

Kolme mahdollista kehityssuuntaa vuoteen 2035 

Näistä muutoksista ei synny vain yhtä mahdollista tulevaisuutta. Hahmotan niiden pohjalta kolme erilaista kehityssuuntaa.

Ensimmäisessä viestintä digitalisoituu, mutta työ pysyy hajanaisena. Laskutus, muistutukset ja perintä toimivat edelleen erillisissä järjestelmissä. Viesti liikkuu nopeasti, mutta sen taustalla oleva tieto tai vastuunjako ei välttämättä parane.

Toisessa koko saatavaketju yhdistyy nykyistä paremmin. Tieto kulkee hallitusti, maksettu lasku ei etene turhaan muistutukseen ja epäselvä tapaus ohjautuu asiantuntijan arvioitavaksi. Kumppanin arvo syntyy sekä ongelmien ratkaisemisesta että niiden ehkäisemisestä.

Kolmannessa automaatio etenee nopeammin kuin tiedon laatu ja valvonta. Virheet toistuvat, asiakkaan on vaikea saada tilanteeseensa selvyyttä ja tehokkuuden tavoittelu synnyttää uutta selvitystyötä. Tällaisessa ympäristössä luottamus ja kyky perustella toimintaa voivat nousta keskeisiksi kilpailutekijöiksi.

Nämä eivät ole varmoja ennusteita eivätkä sulje toisiaan pois. Samankin markkinan sisällä voi syntyä erilaisia toimintamalleja. Olennaisempaa on tunnistaa, mitkä tämän päivän valinnat vievät kohti toimivampaa kokonaisuutta.

Paras perijä vai koko saatavaketjun kumppani? 

Oma näkemykseni on, että vuonna 2035 menestyvä perintäyhtiö ei välttämättä ole paras perijä. Se voi olla paras koko saatavaketjun hallitsija.

Se tarkoittaisi kumppania, joka ymmärtää asiakkaansa liiketoimintaa, tunnistaa ongelmien syitä ja yhdistää teknologian, juridisen osaamisen ja inhimillisen harkinnan. Onnistumista ei silloin arvioitaisi vain perittyinä euroina, vaan myös sujuvampana arkena, vähäisempänä selvitystyönä ja paremmin hallittuna kassavirtana.

Tämä liittyy ajatukseen, josta olen kirjoittanut aiemminkin: asiakas ei osta perintää sen itsensä vuoksi. Hän etsii ratkaisua liiketoimintansa haasteeseen. Vuoteen 2035 mennessä ratkaisun työkalut voivat muuttua paljonkin. Tarve ymmärtää asiakasta ei katoa.

Mihin suuntaan sinä näet perintä- ja luotonhallinta-alan kehittyvän seuraavan kymmenen vuoden aikana?